News Flash

Osui tuossa joskus tammikuun alkumetreillä hollantilaisessa lehdessä Telegraafissa ollut "uutinen" sen verran silmään, että siitä on pakko kirjoittaa. Ainakin vähän.

Uutinen oli otsikoitu "Trauma Flipperistä" nimellä ja kertoi jostain Hollannin takahikiällä asuvasta äidistä, joka oli matkustanut kahden lapsensa (16 ja 15v.) kanssa Curacaolle joululomalle. Matkan aikana oli sitten tehty pienen pieni ekskursio paikalliseen delfinaarioon, jossa oli tarkoitus osallistua uintiin delffiinien kanssa. Kuinka ollakkaan, tämän ajanvietteen aikana yksi delffiineistä oli jonkun ihme hypyn aikana tipahtanut näiden kolmen epäonnisen niskaan ja siitäpä härdelli syntyikin - ja tietenkin Kamala Trauma.

Uhrilampaat

Artikkelissa perheen äiti kritisoi delfinaarion ohjaajia, jotka olivat kuulemma olleet kamalan kiireisiä ja eivät pitäneet tapahtumia silmällä. Myös delffiinit olivat selvästikkin stressantuneen oloisia. Olisikohan ollut muutama chakra jumissa eläinparoilla. Delfinaarion kommentti oli taas oletettava, tämä oli ensimmäinen kerta heidän historiassaan (32,000 asiakasta, jotka olivat uineet delffiinien kanssa) kun vastaavanlaista oli tapahtunut ja kyseessä oli koordinaatiovirhe, mikä voisi tapahtua kenelle meistä vaan.

Siis voi pyhä jysäys! On todella olemassa ihmisiä, ketkä menevät ja maksavat siitä, että saavat tehdä jotain (ikuisesti villien) eläimien kanssa ja ottavat sitten herneen nenäänsä, kun asia ei mennytkään niin kuin he olettivat. Hei me maksettiin tästä ilosta, miten on mahdollista, että näin kävi!! Ja miksiköhän ne delffiinit mahtaisivat olla stressaantuneita? Sillä ei ole varmasti mitään osaa eikä arpaa asiaan, että ihmiset tunkevat sinne samaan altaaseen näiden eläinparkojen kanssa uimaan. Jos delffiinien mielentasapaino olisi yhtään kiinnostanut tätä rouvaa, hän ei olisi alun alkujakaan tunkenut ahteriansa samaan puljuun delffiinien kanssa. Ja entä nyt? Pitäisikö delffiinit lopettaa, haastaa oikeuteen taikka ohjata jonkinlaiseen terapiaan? Onkohan rouvalle tullut mieleen millaisia traumoja näillä eläinparoilla on, kun ne joutuvat päivästä toiseen tuijottamaan vedessä lilluvia, selluliittisia turistinperseitä?

Tästä tarinasta tuli mieleen tapaus, joka sattui ollessani Hollannissa töissä. Firmalla, jossa työskentelin, oli ns. ratsastusklubi ja olin vuoden verran sen sihteerinä. Hoidin jäsenmaksuja ynnä muuta mukavaa ja järjestin uusille jäsenille aikatauluja. Joukkoon ilmestyi sitten sellainen kolmenkympin paremmalla puolella oleva espanjalainen nainen, joka ei ollut koskaan elämässään ratsastanut ja päätti oppia taidon salat. Heti ensimmäisellä tunnilla hän tietenkin tippui hevosen (itseasiassa ponin) selästä ja loukkasi selkänsä. Sain seuraavalla viikolla puhelun, jossa tämä daami hysteerisesti itkien uhosi haastavansa tallit ja koko klubin oikeuteen, sillä hänet oli laitettu vääränlaisen hepan selkään. Hän oli aloittelija ja sitä varten hänelle olisi pitänyt antaa aloittelijan ratsu. Yritin selittää, että periaatteessa sellaista hevosta/ponia ei ole olemassakaan, mikä toimisi takuuvarmasti kuin kone. Ja yleensä kun hepat huomaavat sen, että selässä on täysi ummikko ja kokeilevat usein temppuja, nähdäkseen pistääkö ratsastaja vastaan. Mutta ei, tämä selitys ei kelvannut madamille, vaan hän todellakin oli sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt pystyä takaamaan se, ettei tällaista olisi koskaan tapahtunut. Aivan. Olisi pitänyt pitää puhuttelu sillekkin vinksahtaneelle ponille.

Itse olin lomani aikana Thaimaassa Tiger Templessä pyörähtämässä ja totta kai tungin itseni valokuviin tiikereiden kanssa. Ja kyllä, maksoinkin siitä ilosta. Jos joku niistä monista tiikereistä olisi päättänyt flipata ja puraista vaikka käteni irti, olisi minun mielestäni hyvin loogista syyttää asiasta vain omaa itseäni - minähän sinne välttämättä halusin mennä.

Ikävä kyllä on olemassa immeisiä, jotka eivät tätä hyvinkin simppeliä juttua ymmärrä.

Uranvaihdos

Olen päättänyt vaihtaa urani suuntaa ja alkaa eläinpsykologiksi. Taikka analyytikoksi. Revin hiuksiani päästä irti, kun yritän ymmärtää kissojeni minulle jättämiä pienen pieniä viestejä ja vinkkauksia. Aivan selvästikkin niillä yritetään kommunikoida kovasti jotain, ainoastaan emännällä ei mene oikein jakeluun.

Voisiko joku ystävällinen jelpata tässä välissä, siis sinä aikana kun minä yritän löytää jostain Ivy League tasoisen opinahjon, mitä tämä viesti oikein tarkoittaa?


Vaihtoehtoina olettaisin olevan:

1. Haista paska!
2. Siivoa hiekkalaatikkoni (vaikka se onkin juuri siivottu)
3. I like modern art
4. Mulla on varmasti komeampi pökäle kuin sulla (ei vedoten emäntään vaan pikkuveljeen)
5. Ruskea on uusi musta

Auta Armias

Viime aikoina olen jotenkin onnistunut sotkeutumaan mitä ihmeellisempiin keskusteluihin, mitkä ovat pistäneet meikäläisenkin vähän ulalle. Yksi hyvä esimerkki näistä keskusteluista on uskonto. Ihan vinkiksi vaan niille, jotka epäilevät: älkää alkako näihin keskusteluihin jollei teillä ole erityisen pitkä pinna.

Yleiseksi taustatiedoksi: en koe olevani mitenkään erityisen uskonnollinen yksilö. Äh, en oikeastaan yhtään. Sanasta uskonto, ja varsinkin sen harjoittamisesta minulle tulee tasan tarkkaan neljä asiaa mieleen: ristiäiset, rippijuhlat, häät ja hautajaiset. No ehkä vielä joulukirkkokin, mutta sinnekkään en ole näiden 33:n vuoden aikana ehtinyt, joten sivuutetaan se nyt sitten aivan suosiolla.

On tietenkin eri asia, kun kysytään "uskotko?". Kyllä, minä uskon johonkin, mutten oikein osaa taikka edes halua hahmotella sitä, mihin uskon. Minusta se on hyvin henkilökohtainen juttu: jos joku haluaa uskoa Ahtiin taikka Allahiin taikka Jumalaan, niin so what, omapahan on asiansa. Eikö nämä kaikki edellä mainitut nimikkeet aja samaa asiaa? OK, Ahti unohtaen. Jos kaikki "pääuskonnot" karsitaan perusajatukseensa, niin ihan samoista jutuista puhutaan.

Uskonnoissa minua on aina peloittanut/ärsyttänyt sellainen jengimentaliteetti: ME uskotaan näin, ja se tarkoittaa, että KAIKKIEN pitää tehdä asiat juuri näin, ja kaikki, ketkä sitä eivät tee näin, ovat joko vajaaälyisiä taikka tuhoon tuomittuja. Fuck you. Minä kieltäydyn, prkl vaikka periaatteesta, tekemään jotain sen takia, että joku hemmetin ihminen on näin kerran päättänyt. Ahaa! Miten niin ihminen ... melkein kaikilla uskonnoilla on joku pahuksen opus, mikä on, vaikkakin ihmisten ylöskirjoittama (aivan), Pääpomolta tullut ohje. Tämä kirjoittaminenkin on tapahtunut satoja vuosia sitten ja sepähän onkin erityisen mielenkiintoista seurattavaa, miten sitä sitten toteutetaan. Yksi ymmärtää sen tavalla A, toinen tavalla B. Mutta ei sillä väliä, koska niin kauan kuin kuitenkin uskot samaan jumalaan, on kaikki aivan OK. Vaikka tekisitkin jotain aivan skitsoa.

Hollannissa asuessani olin ensimmäistä kertaa tekemisissä todella uskovaisten kanssa. Niin katollisten kuin protestanttien kanssa. Tällöin jo minua ihmetytti näin "pakanana" se, että vaikka tietyt ihmiset olivat niin uskovaisia, niitä ihmisiä, ketkä eivät toimineet heidän oppiensa mukaan, katsottiin hyvin halveksivasti ja aina mutistiin jotain ikävää. Hetkinen. Ja kun minulla, naaivilla suomalaisella, oli jotenkin sellainen kuva uskomisesta, että "jumala rakastaa". Nope. Jumala rakastaa vain niitä, ketkä kuuluvat tiettyyn koplaan.

No niin, nyttenhän on päästy astetta pidemmälle - tällä kertaa muslimimaahan. Jonkin keskustelun yhteydessä tuli puheeksi uskonto, ja eräs ystävistäni sanoi minulle: "Minun pitääkin muistaa antaa sinulle yksi kirja, sen on kirjoittanut etelä-afrikkalainen katollinen pappi, joka kääntyi 20:n vuoden jälkeen muslimiksi". Tähän perään sellainen muikea hymy, kulmien nostattelua tyyliin "see my point?". En voinut vastustaa kysymystä "Entä sitten? Luuletko, ettei ole olemassa yhtäkään muslimia, ketä olisi kääntynyt kristityksi?". Hepuli. Ei tietenkään, tai jos olisi, niin voi niitä parkoja, sillä heitä odottaisi helvetti.

Tässä yksi asia, mikä saa erityisesti vereni kiehumaan. Muslimit uskovat, että kaikki, ketkä eivät ole muslimeja, joutuvat helvettiin. Ja OK, kaipa meidänkin uskontomme vähän samoilla linjoilla on, mutta jotenkin vaan muslimit tuovat sen julki avoimemmasti. "Ai et ole muslimi? Voi sinua raukkaa, kääntyisit nyt, muuten joudut helvettiin". Minusta peloittelulla ei pääse mihinkään, tai tottakai pääsee, yhteen monia uskonnoista yhdistävään tekijään: massojen kontrolloimiseen. Sillä mikä muu sen oivallisempaa, kuin peloitella ihmisiä asialla, mitä ei voi mitenkään tarkistaa.

Kävimme siis hyvin kiukkuisen keskustelun/väittelyn/riidan (aivan, kuten jo sanoin, näistä asioista on aivan turha alkaa keskustella). Itseasiassa jälkikäteen vasta tajusin, että luultavasti keskustelun toinen osapuoli pitää minua nyt hyvin antaumuksellisena kristittynä, vaikka kaikki argumentaationi perustuikin vain pelkästään faktaan "think outside the box!!". Esimerkki: miten joku Mongolian aroille syntynyt lapsonen, joka ei jollain ihmeen kaupalla altistu jonkin uskontokunnan valistukselle, voi ikinä päätyä minnekkään muualle, kuin helvettiin? Vaikka hän eläisi kuinka hyvän elämän, rakastaisi, kunnioittaisi ja auttaisi läheisimpiään, too bad, loppujen lopuksi joudut kuitenkin helvettiin.

Seuraavaksi esitettiin kysymys: voisinko minä koskaan kuvitella, että kääntyisin muslimiksi? Mietin asiaa oikein hartaasti. Minusta olisi epäreilua sanoa joota eikä jaata, sillä en tiedä ensinnäkään uskonnosta tarpeeksi. Sen lisäksi uskon olevani kykeneväinen elämään niiden standardien mitoissa, mitä "hyvältä ihmiseltä" odotetaan - ja nyt uskonnot unohtaen. Minua ei kiinnosta, saanko menolipun helvettiin vai taivaaseen, enkä varsinkaan usko siihen, että jos käännyn viisi kertaa päivässä Mekkaan päin taikka käyn kirkossa ripittäytymässä taikka en tapa pyhää lehmää, että se olisi joku vapaalippu mihinkään. Taas tämä jengimentaliteetti: tee näin, niin sitten kaikki paska, mitä teet, hyvittyy. Katolilaiset ovat tästä mainio esimerkki: ensin tehdään ties mitä, ja sitten vaan ripittäytymään ja avot, kaikki hyvin.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin ymmärtänyt jotain keskusteluistamme: nämä ihmiset todella USKOVAT. Ehkä minä olen liian rationaalinen, yksilö, ketä tarvitsee todisteitä ynnä muita asioita ymmärtääkseen. Sillä let's face it: näitä asioita ei voi ymmärtää, ne pitää tuntea. Elikkä ei väliä minkä uskontokunnan edustaja, jos he uskovat, niin kunnioitan sitä. Minulla ei ole mitään tarvetta yrittää muuttaa sitä, mutta toivoisin samalla, ettei heilläkään olisi tarvetta muuttaa minun ajatuksiani.

Vaikeaa, eikö!

Shit List

Paljon tienpäällä aikaansa viettävänä yksilönä koen päivittäin jonkinasteista roadragea. Ainahan se on ärsyttänyt, mutta voi pyhä Sylvi, että tässä maassa se osaa kiepoa oikein huolella. Pitänee varmaankin mennä lekurille tarkistamaan verenpaine sillä raivo on tätä nykyään semmoisissa mitoissa, etten enää edes viitsi lähteä ajelemaan, ellei ole ihan pakko.

Haluankin jakaa nyt teidän kanssenne ehdottomasti eniten ärsyttävät autoilijat ja asiat liikenteessä:

1. Autoilijat, jotka ajavat 140:n vauhdissa puskuriin kiinni, vilkuttavat valojaan, tööttäilevät, yrittävät ohi oikealta ja kun se ei onnistu, palaavat perseesesi kiinni ja jatkavat vilkutteluaan. Tähän voi myös hyvin kepeästi yhdistää erillaisia viittomismerkkejä, äänetöntä huutoa ja silmien muljauttelemista. Vaikka tekisikin mieli jatkaa siinä edessä ajoa ihan vittuillakseen, on kuitenkin paras siirtyä etuviistoon oikealle heti, kun siihen tulee mahdollisuus - nämä kuskit ovat nimittäin oikeasti sekoja.
2. Useasti yllämainitut kuskit saavat päähänsä vielä ahdistella sinua lisää ja yrittävät ns. kiilata sinut tieltä, kuin haisevaksi vastalauseeksi sille, ettet ymmärtänyt väistyä heidän edestään nanosekunnissa.Variantti tästä on tapa siirtyä ohituksen jälkeen eteesi ja jarruttaa oikein lujaa. Moottoritiellä, missä on viisi kaistaa, populaa pilvin pimein ja satoja autoilijoita, jotka saavat vähintään rytmihäiriön pelkästä tööttäyksestä. Turvallista! Ja kuinka kannattavaa, kyllä minä ainakin olen aivan otetu moisesta urheasta teosta ja ajan siitä lähtien vain pikkuteitä pitkin. Mitä niistä ihmishengistä ressaamaan, kunhan ainakin menee pointti perille, että MINÄ päätän miten täällä ajetaan.
3. Autoilijat, jotka eivät käytä vilkkuja ja/taikka valoja. Muutenkin niiden asfalttiin maalattujen viivojen sisällä on jotenkin hirmu vaikeeta pysyä, mikäköhän niidenkin tarkoitus on ja minkälainen pelle nekin on keksinyt? Ajaahan pitää pystyä ihan fiiliksellä. Mieluiten juuri niiden viivojen päällä, niinkuin katsastellakseen mikä kaista vetäisi parhaiten.
4. Autoilijat, jotka eivät (luullakseni) kiinnitä huomiota oikein mihinkään ja vaihtaessaan kaistaa eivät edes vilkaise sivuilleen vaan yrittävät puskea kylkeesi. Eniten näissä nelos-tyypeissä kuitenkin vituttaa se, että kun hätäpäissäsi soitat torvea, vain ihan varoittaaksesi, että "apuva, minä olen täällä", he palaavat kiukkuisen oloisina omalle kaistalleen, heristävät nyrkkiään ja yrittävät lisätä kaasua niin, että pääsevät nipin napin ohitsesi kymmenen sekunnin sisällä. Aivan kuin olisi erityisen ärsyttävää, että joku kehtaa olla siinä vierellä tukkeena.
5. Erityisesti kierrokset nousevat, kun nämä edellämainitut ummikot eivät edes nosta kättään sellaisena "oi anteeksi, en huomannut sinua" tervehdyksenä, vaan tuijottavat umpimielisesti eteensä ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuinka vaikeaa se voi olla?
6. Autoilijat, jotka todella pysähtyvät noin vain moottoriteillä, tai jopa parempaa, ajavat moottoritien sivuun ja peruuttavat ohiajamansa exitin luokse. Mitä sitä turhaa bensaa polttamaan kun peruuttamallakin pääsee!
7. Autoilijat, jotka oman kaistansa päättyessä ajavat viimeiselle mahdolliselle metrille, päästäkseen edes muutaman auton ohi ja näin tukkien koko jatkuvan kaistan liikenteen. Joskus tekisi mieli ajaa oma auto juuri sille loppuvalle kaistalle ja pysäyttää siihen, miksei niitä liikennemerkkejä voida prkl katsoa? Yleensähän tämä tilanne on ainakin kilometrin ennen kaistan päättymistä tiedossa.
8. Kaikki ämpärissäkasvatetut juntit, kenet ystävällisenä päästät eteesi ruuhkassa ja ketkä eivät vaivaudu kiittämään taikka edes nyökkäämään hajamielisesti. Ehei, eihän heidän tarvitse, sillä itseasiassa me kaikki muut autoilijat olemme juuri tukkineet heidän reittinsä ja meidän pitäisi ymmärtää, että juuri näillä kuskeilla on aivan kamala kiire jonnekkin Hyvin Tärkeään Juttuun.
9. Naiset, jotka räpättävät kännykkäänsä ja maalailevat huuliansa silloin, kun pitäisi keskittyä. Samaan syssyyn se stereotypianainen, joka yrittää taskuparkkeerata. Luovuta jo ja etsi jostain vinoparkki! Tai käytä taksia.
10. Tupla- tai jopa triplaparkkiin autonsa (yleensä kapeille kaduille) asettavat ihmiset. "Kun ei mun tarvitse kuin käydä pikapikaa tuolla pankissa, ei siinä kauaa mene". Eipä.

Näitähän voisi nyt listata vielä muutaman sadan, mutten taida kuitenkaan viitsiä, sillä pelkästään niiden listaaminen johtaa veren kuumenemiseen. Olenkin tullut siihen tulokseen, että ainoa ratkaisu tähän on joko joka ikiselle iikalle oman tien rakentaminen taikka sitten vain kylmästi autojen huostaanotto.

Tai ehkä minun pitäsi ryhtyä liikennepoliisiksi?

Epilogi

Kaksi kuukautta hiljaiseloa ja kovaa pähkäilyä siitä, pitäisikö minun kirjoittaa vielä jotain, ovat johtaneet siihen, että olen tehnyt päätökseni: kyllä, mutta puhtaalta pöydältä. Poistin kaikki vanhat jorinat, suurimmaksi osaksi siksi, että pelkäsin anonymiteettini menettämistä. Olin aina kirjoitellut suurin piirtein mitä sylki suuhun tuo, ja jossain vaiheessa aloin pohtia, miltä niistä ihmisistä, kenestä välillä kirjoitin, mahtaisi tuntua lukea siitä täällä. En koskaan pitänyt blogia viestintävälineenä kotijoukoille, vaan juuri pienenä stressinpoistoventtiilinä, hyvänä kanavana selvittää omaa ajatuksenkulkuani.

Nytkään ei missään nimessä ole tarkoitus alkaa sensuroimaan tekstiä, joten älkää pelätkö, en ala miksinkään Stepford Wifeksi, joka kirjoittaa siveästi hellan puunamiisprojektista taikka kissoille kutomista jumppereista, ehei, yritän vaan olla referoimatta turhaan muihin tunnistettaviin ihmisiin.

Elikkä poks, uusi kausi on korkattu ja nyt sitten jännittämään, mitä se tuo tullessaan. Kun on taas niin kauhiasti asiaa mistä kitistä!