Catchy

Oletko joskus haaveillut omasta yrityksestä, sellaisesta kivasta rahasammosta, jossa voisi tehdä töikseen vain juuri sellaisia asioita, mistä itse diggaa ... kenenkään komentelematta? Itse en ole koskaan tällaisesta ajatuksesta kovinkaan lämmennyt, ehkä senkin takia, että omassa perheessäni ollaan oltu yksityisyrittäjiä (koominen sana muuten, yritetään niin prkleesti ja vielä yksin) ja muistan hyvin kuinka se työ kesti 24h vuorokaudessa.

Joka tapauksessa opintojeni aikana olen monasti joutunut lukemaan ja analysoimaan sitä, mikä määrittelee hyvän ja onnistuneen liikeidean. Asiaan liittyy tuhansia asioita, joista useat ovat juuri niin olemattoman tuntuisia, ettei niitä normaalielämässä edes pysähdy miettimään. Esimerkkinä nyt vaikka markkinointi ja se, miten tuote saadaan iskoistumaan kuluttajien mieleen. Mikä on firman nimi, minkä tyyppisille ihmisille tuote suunnataan ja erityisen hyvänä pointtina, millainen on firman logo.

Logo on kuulkaa perkeleen tärkeä juttu, mikä sen parempaa kuin se, että ihmismassat tunnistavat jostain epämääräisestä tuherruksesta juuri sinun firmasi ja sen, ah niin täydellisen, tuotteen. Logon luomisessa voi näpsäkästi kulua vaikka kuukausia ja useasti sitä varten hankitaan ihan sellainen koulutettu logo-insinööri, joka voi sitten kulmat kurtussa pureskella tätä pähkinää ja laatia sata A4:sta moodboardeja.

Näin siis yleensä. Dubaissa tällaiseen ei kuitenkaan tarvitse kuluttaa hetkeäkään aikaa, sillä täällä firman perustaminen käy suhteellisen äkäisesti. Täällä ei turhaan aikaa kuluteta mihinkään asioiden pohdiskeluun, todetaan vaan, että "tässähän on ihan porsaan (hui) mentävä markkinareikä" ja sitten vaan puulaki pystyyn. Laadusta ei missään nimessä aleta murehtia, sillä suurin osa ihmisistä ei edes tiedä mitä sana laatu tarkoittaa (kyllä, aavikolla quantity on parempaa kuin quality) ja se loppuosa ihmisistä poistuu kuitenkin pelipaikoilta muutaman vuoden sisällä, elikkä why bother?

Itseasiassa mielestäni tässä koko laadun puutteessa kytee suurin ongelma Dubain todellisessa menestymisessä. Suurin osa täällä työskentelevistä ihmisistä on halpatyövoimaa, mitä hyväksikäytetään sellaiseen tahtiin, että on aivan turha kuvitella heidän tuottavan mitään muuta kuin minimin minimi. Olosuhteet eivät todellakaan ole suotuisat siihen, että ihmiset osoittaisivat edes jonkinasteista halua edetä asioissa, pakon sanelemana mennään siitä, missä aita on matalin. Populaa on joka paikassa mitä ihmeellisimmissä "työkuvioissa", kuten nyt esimerkiksi ne parka raukat, ketkä lakaisevat hiekkaa maantieltä. Hollannissa on sanonta "kuivata lattioita hanat auki" ja se sopii oikein hyvin myös tähän hiekkapuljuun.

Noh, tulipa taas vähän vaellettua pääpointista ... tuli tämä vaan mieleen tänä aamuna kun ajelin töihin. Liikennevaloissa edessäni oli valkoinen paku, jonka takaikkunassa oli iso mainos palveluista joita tämä firma tarjoaa - jos haluat kuskata ihmisiä jonnekkin, niin soittoa vaan tähän firmaan ja homma hoituu silmänräpäyksessä. Vaan olipa firman perustaja keksinyt oikein oivan sähköpostiosoitteenkin niille, jotka halusivat lisää infoa palveluista:

RIDETOGETHER_DIETOGETHER785 at whateva





Että semmoista. Mahtaa olla postiloota tukossa kun kaikki hinkuaa tämän kärryn kyytiin...

Medikaatio mökötys

Olen tästä useasti ennenkin jo vaahdonnut, mutta minulla on vaan aina erityisen kusetettu olo sen jälkeen, kun tulen kotiin lääkäriltä. Käyn lääkärissä ehkä kaksi kertaa vuodessa ja silloinkin olen yleensä koonnut sellaisen pienen listan asioita, mitkä ovat mielessäni pyörineet edeltävän kerran jälkeen. Mielestäni siis oikein hyvin organisoitua ja etenkin terveydenhuoltoa säästävä tapa toimia, eikö?

Tällä kerralla otin härkää sarvista kiinni kahden asian takia. Ensinnäkin, Istanbulin keikan jäljiltä alaselkäni oli aivan tuusan nuuskana, enkä oikein pystynyt tekemään mitään. Seisominen oli helvetistä, makoilu tuskastutti ja istuminenkin vihloi sen verran, että lyhyet ripsenikin siinä suoristuivat. Hälyttävä huomio senkin takia, että tämä on vain osoitus siitä, kuinka laiskaksi olen Dubaissa asumisen aikana muuttunut ja kuinka vähän (lue: ei yhtään) täällä tulee käveltyä. Kolme päivää edestakaisin Istanbulin kukkuloita ja olo oli kuin olisi jonkun triathlonin vedellyt. Selkä jumissa, pohkeet hapoissa ja varpaat ruvella. Selkä nyt on ollut samanlainen kiukuttelija viimeiset viisitoista vuotta selkälevyn pullistuman ansiosta, mutta usein menee sentään kuukausia ennen kuin oireet alkavat taas ilmaantua.

Probleema kakkonen oli selässäni olevat pari valkoista länttiä. Huomasin ne Thaimaassa, mutta toisaalta ne olisivat voineet olla siellä viimeiset kymmenen vuotta, kuinka usein sitä ihminen omaa selkäänsä tuijottaa? Kuittasin ne pigmenttihäiriöksi, kunnes eräs ystäväni alkoi viime viikonloppuna uhota jostain sienistä ja homeista. Sen jälkeen en saanut oikein yöuntakaan kun ajattelin sänkyyni leviäviä pienen pieniä herkkusieniä (kuten ymmärrätte, olen kovin hygieeninen näiden miljoonien kissankarvojen keskellä).

Listan alapäässä oli sellainen pienen pieni sekalaista-osasto, mihin piti kuuluman seuraavat kysymykset, ainoastaan unohdin ne sedälle esittää:

• Miksi kuorsaan ja miten siitä pääsee eroon?
• Onko olemassa pilleriä, jonka ansiosta lopettaa tupakanpolton noin vain?
• Onko olemassa pilleriä, jonka ansiosta laihtuu hulppeat 15kg kuukaudessa, samalla syöden ja juoden kuten aina ennenkin ja etenkin ilman minkäänlaista ruumillista rasitusta?

Elikkä elikkä, sunnuntaina heti soittoa pykälään lekurille ja tänään iltapäivällä sain tehdä audienssin. Selän kanssa en ollut niin kauhean toiveikas, sillä tiesin jo, että ensimmäinen asia mitä pitäisi tehdä, olisi kasvattaa jonkinlaisia lihaksen oloisia juttuja selkään (= liikuntaa - eikö lääkärille mennä lääkkeiden takia, eikä minkään jumppakuvion takia?). Ja kuten odotettua, eipä sille muuta voikkaan tehdä. Länttien kanssa oli myös vähän heikun keikun, voivat olla jotain hometta, voivat olla pigmenttihäiriötä taikka, get the load of this, vitiligoa elikkä Maikelli Jackson-tautia! Jee! Selviää kuulemma vain odottelemalla, elikkä nyt sitten liputtamaan mikä ihme siellä Blancan selässä kytee.

Nyt vihdoin asiaan, tämän koko postauksen pointtiin: lääkityspuoleen. Suomalaiseen tapaan olen sitä mieltä, että jos lääkärille asti on menty ja oikein vaivaakin on, niin totta hitossa niihin vaivoihin on saatava oikein asiaankuuluvat ja jytyt rohdot. Mitä minä saan? Särkylääkkeitä, jotka olisin itsekkin voinut hakea apteekista ilman mitään reseptejä ja jotain spraytä, jota on ruiskuteltava kaksi viikkoa selkään. Ei ole jutussa mitään marginaalia!

Huomatkaa tämä asia: minä otan vuodessa maksimissaan 5 kipulääkettä, kaikki tuikitavallista Buranaa. Minulla ei satu polla, ei ole järkyttäviä kuukautiskipuja eikä muutakaan ahdistusta, jopa tohon selkään en ole oikein mitään ottanut. Buranoiden ohella menee ehkä yksi levy Rennietä ja yksi nenäsuihkepullo vuodessa. Ai niin ja muutama Immodium varpusparvien varalle. That's all. Lääkekaappini (kuten myös einesvarastoni) on sitäkin uhkeammin varusteltu - ei millään megareseptimössöillä vaan ihan tavallisilla lääkkeillä, pahojen päivien varoille.

Todistaakseni tämän, tässä invetaario lääkekaappini sisällöstä:

Arcoxia 120mg (kipulääke selkään sekä kihtiin)
Dizinil (tarkoittettu motion sicknessiin mutta toimii myös hyvin unettavana)
Pepcid Duo
2 kpl katumuspillereitä (better to be safe than sorry)
Primolut (vuodelta 1950, joskus saatu kuukautisten siirtoon)
Pari lätkää vanhoja e-pilleireitä
Immodium
Dicetel (ripuliin liittyviin vatsakramppeihin)
Dulcolax (laksatiivi jos vaikka kakka ei kulkisikaan)
Neolyte Oral Rehydration salts (rippekamaa)
Meditussin kapseleita (yskään)
Prednisolone (oletan olevan antibioottia mutta varmaksi en mene sanomaan, mitään kun tässä huushollissa ei heitetä menemään)
2 kpl Burana 800mg (kiitos äidille)
Tylenol PM
Ibuprofen 600mg tabletteja (ostettu täältä, tuntuvat lähinnä siltä, että ovat 200mg)
Cataflam 50 (oletan kihtiin)
Thaimaalaista yskänlääkettä (ei hajuakaan mitä siinä on)
Ihmeellisiä thaimaalaisia pieniä pilleireitä, tarkoitettu yskään
Kortisoonipillereitä
Rennie
Epämääräisiä homeopaattisia pillereitä (en muista mikä oli mitäkin varten, ostettu jossain esoteerihuumassa)
Alka-Seltzereitä
Kortisoonivoidetta
Jotain syyhyvoidetta
Lihassärkyvoidetta
Vicks VapoRub
Vicks nenäsprayta useampi pullo, joissa kaikissa on kaksi pisaraa pohjalla
Laastareita, sideharsoja, yms yms yms kipsausvälineitä
Kenttäsairaala (no ei vaiskaan)

Koko tämän arsenaalin tarkoituksena on pitää taudit loitolla ja hyvin tuntuu toimivan, sillä asunnon emäntä ei pahemmin tätä varastoa kuluta - itseasiassa ne ovat useimmin juuri vieraat, ketkä saavat rohtoa vaivoihinsa. Vaan se "kunnon kaman" puuttuminen risoo nyt tällä hetkellä oikein kympillä, siis JOS joskus tulisi joku hirveä kipukohtaus niin näilläkö sitä ihmisen sitten pitää pärjätä? Eihän missään kamalissa tuskissa edes lääkärille ehdi menemään, jumitat sitten kotona rouskuttamassa jotain B-luokan lääkkeitä, vaikka asia olisi voitui hoitaa kätevämmin jos leku olisi tajunnut antaa edeltävänä kertana kunnon systeemit mukaan.

Miten kaikkien lääkkeiden väärinkäyttäjät onnistuvata scooraamaan ja miksen minä onnistu missään???

Arabialainen avio-onni

Osuipa tässä viikonlopun aikana silmiini erityisen hauska kirjoitus paikallisessa Xpress ilmaisjakelussa, nimittäin paikallinen avio-onni taikka paremmin sanottuna, sen puuttuminen. Kirjoitus käsitteli avioeroja täällä Araabiemiraateissa ja varsinkin niiden yleistymistä. Oikein mielenkiintoista kaikkineen päivineen, ainoastaan juttuun nivotut ohjeet uusille (taikka ongelmissa oleville) aviopareille saivat minut melkein lirauttamaan hätäpisut housuihin. Koomisinta jutussa teki sen, että kyseessä ei suinkaan ole jonkin kolumnistin omat niksit vaan Dubain virallisen perheneuvonnan ohjeet. Tässä siis kaikille, kenellä on jonkinasteista parisuhde-skismaa oikein selvät ja yksinkertaiset avitteet:

10 suositusta vaimoille:

1. Miehet ovat erillaisia kuin naiset.
2. Miehet eivät ole puheliaita, joten älä nalkuta.
3. Miehet pitävät siitä, että he ovat naisen huomion keskipisteenä, joten älä jätä aviomiestäsi huomiotta taikka anna hänelle kuvaa, että hän olisi epätoivottu.
4. Miehet pitävät työstään puhumisesta, joten älä odota heidän puhuvan kaikesta mistä itse pidät.
5. Miesten on vaikeaa osoittaa tunteitaan, joten älä pakota heitä sanomaan jotakin, mitä he eivät halua sanoa.
6. Luonnostaan miehet vihaavat epäonnistumista, joten älä kritisoi heitä.
7. Miehet haluavat olla yksin kun he ovat vihaisia, joten älä loukkaa heidän yksinäisyyttään.
8. Miehet osaavat ratkoa asioita, joten älä tyrkytä ajatuksiasi heille.
9. Miehet eivät shoppaa paljon ja pitävä tyytyväisistä naisista, joten älä ole liian vaativa.
10. Miehet pitävät naisista jotka tyydyttävät heidän tarpeensa, joten hukuta heidät rakkauteen, hoivaan ja arvostukseen.

10 suositusta aviomiehille:

1. Naiset ovat erillaisia kuin miehet.
2. Naiset ovat herkempiä ja tunteellisempia kuin miehet ja odottavat tukeasi koko ajan.
3. Naiset pitävät miehistä jotka flirttailevat heidän kanssaan ja tyydyttävät heidät seksuaalisesti.
4. Naiset pitävät itsestään puhumisesta, joten älä kritisoi heitä.
5. Naiset pitävät shoppaamisesta ja rahan kuluttamisesta, joten älä ole kitupiikki. Yritä antaa hänelle lahjoja ja viedä häntä ulos niin useasti kuin mahdollista.
6. Naiset haluavat olla rakastettuja ja hoivattuja.
7. Älä edes ajattele pettämistä sillä tämä on kovin kova kolaus naisen tunteille.
8. Naiset pitävät siitä, että heitä kuunnellaan, joten pysy vaimosi lähettyvillä.
9. Naisen mieliala ja asenne muuttuu raskauden ja kuukautisten aikana, joten ota tämä huomioon.
10. Naiset tarvitsevat miehen johon he luottavat, joten älä tuota hänelle pettymystä.

Let's summarize. Nainen on suhtkoht helppo pitää tyytyväisenä sillä, että antaa rahaa, huomiota ja hyvää seksiä, on olevinaan tukipilari kaikkien tunnekuohujen lomassa ja on kuuntelevinaan sitä epämääräistä läpytystä mitä nainen tuottaa 24/7. Ei ihmekkään, että vanhapiikuus häämöttää tuolla horisontissa, olen tainnut pelittää ihan väärillä säännöillä tähän asti.

Istanbulin mirrit

Pyrähdys Istanbuliin meni oikein mukavasti ja luvassa on, toivottavasti, matkarapoa lähiaikoina. Tässä kuitenkin muutama kuva kaupungin kissoista - niitä kun oli joka kolossa ja tietenkin allekirjoittanut koki tehtäväkseen kuvata jokaikisen vastaan tulevan otuksen ...




Hikihän täällä tulee jollei ole ilmastointia.

Lähdenkö karkuun vai en ... ?


Myös action-kuvia tuli harrasteltua.


Egyptin suurlähetystön vartija.


Tämän meinasin laittaa kassiini.


Edellisen sukulainen.


WTF is your problem?
Ei-iloinen ilme.


En varmasti katso kameraasi.



Flaaasch

Tämä on olevinaan retrokissa.

"Onko toi juttu sun kädessä ruokaa?"


Hmmmm ... very suspicious.

Kunhan patsastelen.


Hagia Sofiassa ottamassa lepoa.

Cursing the course

Viimeiset kaksi päivää olen töiden sijasta istunut kursseilla. Meillä kun on pakko suorittaa kaikenlaisia ihme kursseja, ihan väen vängällä, ja joka kerta ketuttaa yhtä paljon. En vaan kertakaikkisesti meinaa pysyä hereillä siellä, silmät alkaa lepsumaan jo ensimmäisen kolmen vartin aikana ja loppuaika kuluukin kätevästi kurssikirjan koristelussa taikka kirjanten värittämisessä.

Eniten näillä kursseilla risoo se fakta, että siellä on AINA samat tyypit. Siis ei samat ihmiset, mutta karkeasti otettaen ne samat ihmistyypit. Tarkemmin ajateltuna nämä samat tyypit olivat niin ala- ja yläasteella kuin lukiossakin läsnä - niistä vaan ei pääse millään eroon!! Kauheinta on ymmärtää, että jos näitä tyyppejä joka kertaa osuu samoille kursseille, niin sen on pakko tarkoittaa sitä, että maailma on vaan täynnä näitä immeisiä.

Aina aluksi kurssin vetäjä, yleensä sellainen leppoisan pullea sosiaaliviranomaista muistuttava tyyppi jolla on aina jotain sellaista kudetta päällä, mikä yrittää viestittää "I'm so relaxed and in harmony with myself, but still extremely sharp and witty", yrittää aluksi heittää jotain läppää, mikä varmasti ilmaisee miten hauska ja näppärä hän on. Siihen perään yleensä sellainen toteamus, että "tämä ei ole mikään tavallinen kurssi, tämä on nimittäin workshop, mikä tarkoittaa sitä, että TE (kaksi etusormea yhtä aikaa yleisöön päin) teette suurimman osan työstä, en minä". Buaaaah. I'm pissing myself.

Sitten pakollinen esittelykierros. "Hmm, kerroppa lyhyesti kuka olet, mitä teet, mitä olet tehnyt elämäsi aikana, ja mikä sai juuri sinut valitsemaan tämän kurssin?". Mieluiten tiivistettynä sellaiseen kahden minuutin pähkinään, kiitos. Ja totta helvetissä näillä pankkiireilla on kaikilla oma, valmiiksi peilin edessä harjoiteltu itsensä profilointi. Kaikissa tarinoissa toistuu samat sanat - delivering, brand, optimal solution, maximizing revenues, adding value, keeping the momentum going on, going forward, bla bla blaa. Joskus tekisi mieli sanoa, että "juu, Terttu tässä vaan terve, ilotyttö Vammalasta, kuhan nyt teen mitä handu duunaa ja en muuten ois tullut, ellei olisi potkuilla uhattu".

Pian esittelykierroksen jälkeen tuleekin yleensä ensimmäinen roolileikki. Voitte kuvitella, kuinka hämmentynyt olin ensimmäisella kurssilla, mitä häh, roolileikkejä, jee! Ikävä kyllä kyseessä on ihan tavalliset, tylsät roolileikit, jossa on kohteena vain nakuttava asiakas ja patsasteleva pankkiiri. Siinä vaiheessa kun "opettaja" kysyy olisiko salissa yhtään vapaaehtoista, aina nousee vähintään yksi sellainen väpättävä käsi pystyyn. Nämä tyypit ovat juuri niitä, ketkä tästä hetkestä lähtien eivät enää kertaakaan sulje suutansa ja yrittävät kommentoida ja esitellä pointtejansa joka välissä. Ihan sama jos joltain toiselta kysytään, nämä tyypit puhuvat tyynesti hieman lujemmalla äänellä toisen yli. Heillä on ihan joka tilanteeseen sopiva esimerkki, he ovat kokeneet melkein kaiken.

Nyt kun puhutaan kuitenkin aikuisista, on ihan pakko kuitata, että kuinka vaikeaa on muka nykyihmisen elää 45 minuuttia ilman kännykkäänsä? Tämän kyseisen kurssin alussa ohjaaja ilmoitti, että kaikki kännyt ja blackberryt pois päältä, joka tunnin jälkeen on paussi jonka aikana voi soittaa takaisin ja lukea sähköpostinsa. Mitä luulette? Ensimmäinen tunti meni ihan hyvin, mutta sitten näitä "hyvin tärkeitä" puheluita alkoi ilmaantua. Ja kyseessä ei todellakaan ole mitkään johtoportaan jäsenet, vaan ihan tavalliset myyntiratsut. Idiootit sellaiset, jos minulta kysytään.

Joukossahan on aina myös mukana sellaisia hiljaisia hiirulaisia, jotka eivät uskalla sanoa mitään kovaan ääneen, vaan kysymyksiä esitettäessä mutisevat jotain itsekseen ja sitten, kun vastaus onkin oikea, mutta joku muu, kenellä on enemmän desiibelejä on ehtinyt esittää sen, ollaan kympillä martsoja. "Höh, mähän sanoin sen jo". Ja samalla sellaista pälyilyä ympäriinsä, huomasiko edes joku sen, että minäkin tiedän jotain. Ai ei. Höh. Elämä on niin vitun epistä.

Näillä kursseilla olen ainoa, ketä on Kairon pohjoisemmalta puolelta. 70% intialaisia ja pakistanilaisia, mistä ei saa mitään selvää. Päitä pyöritellään sellaista tahtia ettei mitään määrää. Minua katsotaan kuin halpaa makkaraa, on erityisen outoa olla vähemmistössä. Varsin silmiä avaavaa. Pitää muistaa laittaa korvan taakse seuraavaa kertaa varten.

Semmoista tänään. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Ja sitten Blanca heivautuukin viikonloppu lomalle Istanbuliin, hiphurraa!

Blanca betalar

Vuosi sitten hankin autoni, turvallisen ja uskoton ystäväni, mikä kuljettaa minun ah niin laiskistunutta persoonaani ympäri aavikkoa vuoden jokaisena päivänä. Koskaan nikottelematta ja aina yhtä iloisesti hyrräten. Autollani on yksi hailee mennäänkö me 800 metrin päässä olevaan ruokakauppaan vai toiselle puolelle niemimaata, se on aina valmiina laatuaikaan. Olemmekin saaneet yhteistä taivalta vuoden sisällä 24,000 kilometriä taitettua ja näillä näkymin edessä on vielä monta tuhatta peninkulmaa koluttavana. Vaan sitä ennen pitää hoitaa alta pois pieni muodollisuus, on nimittäin aika mennä katsastukseen.

Täällä Dubaissa asiahan toimii niin, että kerran vuodessa auto pitää käydä rekisteröimässä uusiksi ja kai siinä samassa hyssyssä vähän tsekkaillaankin miten mopo kulkee. Jos kulkee. Ihan piece of cake, olen antanut itseni ymmärtää, ainoastaan sillä hetkellä on myös hoidettava kaikki rästiin jääneet sakot. Täällä kun sakoista ei tule mitään viestiä kotiin taikka muistutus- ynnä karhukirjeitä, itseasiassa ei edes korkoa. Olenkin siis varsin huolettomasti, pää puskassa, huristellut edestakaisin viimeisen vuoden.

Kaikki sakothan eivät ole mitenkään yllätyksiä, sillä esim. parkkisakosta jätetään yleensä tuttuun tyyliin sellainen kivan kiva flyeri pissapojan alle. Niitä on kerääntynyt, noh, muutama, koska aina ei ole ihan selvää mihin saa parkkeerata ja mihin ei. Ei ainakaan minulle. Jos kadun reunassa ei ole mitään selkeää "Älä prkl pysäköi autoasi tähän" kylttiä, niin enhän minä voi mitenkään arvuutella, että onko se nyt sallittua vai ei. Ja jos siinä saman kadun varrella on sata autoa pysäköitynä, niin oletan, että homma on pihvi. Harmillisen usein tämä on osoittautunut vääräksi johtopäätökseksi ja sitten onkin ollut sellaista ihmeellistä koukerokirjoitusta täynnä oleva lappu visiirissä. Ota siinä sitten selvää, että missä mättää! Kielimuuri.

Siitä lähtien kun olen saanut ajokorttini (elikkä 1992) olen ehkä saanut about kaksi sakkoa per vuosi. Yleensä parkkisakkoja, mutta välillä myös sen takia, että kaasujalka on painanut enemmän kuin olisi pitänyt. Ei kuitenkaan missään nimessä mitään hillitöntä kaahailua (sekin vielä), vaan juuri sellaisia eniten kyrpiviä 5 km/h "liian lujaa ajoa". Mielestäni ihan taputuksen arvoinen suoritus, sillä eihän kukaan voi olla täydellinen. Eeeniwei ... uuden kotimaani byrokraatit ovat keksineet sellaisen oikein oivan systeemin, jolla noin vain netistä voi tarkistaa oman pienen bonussaldon, elikkä kuinka monta sakkolappua on hautumassa. Joskus siellä on vielä oikein näppärä kuvakin mukana, jossa kaivat nenääsi juuri kun salama välähtää. Luulisi siis, että järkevä ihminen kävisi aika ajoin tarkistamassa tiliään, mutta ehei, ei ainakaan tämä naikkonen. Mitä sellaisista turhaan etukäteen ressiä ottamaan, kyllä se sitten selviää kun on korkea aika selvitä. Esimerkiksi silloin, kun on pakko katsastaa auto.

Kuten sanottua, muutaman parkkisakon muistinkin, sillä koen joka päivä sen saman rumban kun ajelen 30 minuuttia ympyrää metsästämässä parkkipaikkaa. Sellaisiakin lipsahduksia on käynyt, että kamera on räpsäyttänyt kuvan meikäläisestä, mutta mielestäni vain kaksi kertaa. Kuukausi sitten pitkän etsinnän tuloksena löysin paikan ihan töiden vierestä, kun joku vanha herrashenkilö peruutti paikastaan ulos. Voi sitä riemua, mielestäni setä vielä vilkutti minulle, että tänne vaan, tässä on juuri hyvä paikka Sinulle. Ei muuta kuin lippua ostamaan ja töihin. Kotiin lähtiessäni huomasin taas sen iänikuisen paperin ruudussa ja kiroilin mielessäni, että miksi aina minua vainotaan. Kunnes huomasin, että olin parkkeeranut tyynesti invapaikkaan. Aamulla ei olut missään vaiheessa hälyttänyt paikan iso koko (höh, mulla on iso auto!) taikka sen sedän huiskuttelu.

Tänään sitten selvisi, mitä sekin lysti maksoi - vaivaiset 180 euroa. Sellaiseen paikkaan voisi ostaa vaikka ihan salikortin, tuskanhikihän siinä päälle pukkasi kun tavailin numeroita. Plakkariin oli vuoden mittaan kertynyt kahdeksan sakkoa ja kaikki eri hintaisia (inflaatio varmaankin). Oli parkkisakkoa, invasakkoa, ylinopeutta siellä sun täällä ja sitten kaiken kukkuraksi ihmeellinen kuittaus "ohitus kielletyllä alueella"?! Elikkä poliisi on muka bongannut minut jossain ohittamassa viivan yli (impossible!) ja kirjannut noin vain, ilman todistajia, asian koneelle. Oiva tapa kerätä rahaa. Hintaa koko paketille tuli semmoiset 500 euroa. Onneksi bensa on sentään halpaa, loppujen lopuksi olen tietenkin vain säästänyt rahaa. Ja minun logiikallani onkin selvää, että mitä enemmän ajaa, sitä enemmän säästää! Helppoa, eikö?

Kuitenkin koko juttu jäi vähän hampaankoloon, sillä olen mielestäni käyttäytynyt olosuhteisiin nähden oikein esimerkkillisesti liikenteessä. En kaahaa niin kuin kaikki muut, vilkuttele valoja, soita torvea, näytä keskisormea taikka kiilaa ketään mihinkään. Päästän silloin tällöin kohteliaasti ihmisiä eteeni, kiitän aina jos joku päästää minut eteensä ja muutenkin olen oikein reipas tyttö liikenteessä. Jos joskus elämässäni olen ajanut aikuismaisesti ja harkiten, niin se on sitten täällä. Myönnetään, olosuhteiden pakottamana, mutta kuitenkin! Siitäkään ei saa mitään papukaijamerkkiä, eipä tietenkään, ihan sama. Tiet ovat pullollaan idiootteja, jotka voisi teloittaa saman tien, mutta niille ei tehdä yhtään mitään. Huoh.

Vaan ei se mitään, nyt aloitetaan taas ihan puhtaalta pöydältä, vahingoista viisastuneena ja kaikkien kameroiden paikat päähän päntättyinä.