Money money money

Olen aina ollut erittäin organisoitunut ja analyyttinen ihminen kun on rahasta kysymys. Vanhempien päähän takomat opit on sen verran pinttyneitä, että tähän astinen elämä on ollut sen suurimmista rahahuolista vapaata. Ei missään nimessä sen takia, että minulla olisi joku salainen tulonlähde, ehei, olen vain aina ymmärtänyt olla käyttämättä rahaa, mitä minulla ei ole. Ja säästämään siitä, mitä tienasin. Elämäni ensimmäinen velka oli asuntolaina, joka tuntui lähinnä hirttoköydeltä kaulassa. Senkin kanssa onneksi oppi elämään, kun huomasi, että ennenhän se sama saldo meni vuokranmaksuun ja tällä kertaa olisi kuin pistäisi rahaa sukanvarteen.

Dubaissa asuessa asiat ovat heittäneet vähän häränpyllyä, ei niinkään velkojen puolesta, mutta enimmäkseen tällä organisoitumisosastolla mättää oikein kunnolla. Ja vähän vielä analyyttisellakin puolella. Suurin ärsytys on se, että laskujen hoitaminen on niin erillaista. Hollannissa kaikki hoituu nettipankin välityksellä, mutta täällä se ei olekkaan niin päivänselvää. Yritin tuossa muinoin saada sähkölaskun nettipankkini kautta automaattiseen veloitukseen, mutta tämä operaatio osoittautui aivan mahdottomaksi. Pystyin kylläkin valitsemaan netissä "utility bills" vaihtoehdon, mutta ennen kuin pankki suostuu tähän automaattiseen maksuun (mitvit, eikö se muka ole minun asiani mitä maksan ja mille taholle?), olisi minun toimitettava kopio laskusta pankkiin niin, että he voisivat todeta tämän oikeaksi.

Suurin osa maksuista tehdäänkin ihan vaan luottokortilla. Toisaalta kai aivan sama, mutta silti minusta on outoa maksaa kaikki mahdolliset laskut luotolla. Vuosi sitten sopimani nettiyhteys piti olla mahdollista maksaa pankkikortilla, joten täytin kiltisti kaavakkeet. Muutama viikko sitten sain soiton firmasta, että voisinko maksaa rästissä olleet maksuni - vain vaivaiset 500 euroa. Vituttaa tietenkin kuin pientä oravaa maksaa kerralla tuollaista summaa, mikseivät voineet hälyttää aiemmin siitä, että pankkikorttia ei voikkaan käyttää? Ja toisaalta, oma tyhmyyttä olla tarkistelematta tiliotteita. Kummasti sitä ei koskaan huomaa jos jotain asiaa ei veloitetakkaan.

Olen myös onnistunut kerran siinä, että sähköt ja vesi katkaistiin. Kävin ennen maksamassa laskun paikallisessa firmassa, mutta jossain vaiheessa se säätäminen vain unohtui ja netin kautta luottokortin rekisteröiminenkin oli jotenkin aivan liian vaivalloista. Sama saldo, 500 euroa laskun sovitukseen ja kolmen tunnin päästä sain taas nauttia valosta. Ainoastaan saadakseni melkein sydänkohtauksen, sillä huomasin ensimmäsitä kertaa laskussa olevan kuukausittaisen housing feen, joka on vain 87 euroa. Hmm, mietitäänpä. Minun yhden naisen ja kahden kollin huusholli kuluttaa kuukaudessa 26 euroa sähköön ja veteen, ja 86 euroa joihinkin hemmetin housing fee-systeemeihin. Asiaan paremmin perehdyttyäni sain selvää, että tällä saakelin hiekkapläntillä jokaisen ulkomaalaisen pitää maksaa 5% asunnon vuosittaisesta vuokrasta. Mihin tämä raha käytetään, on hyvin epämääräistä. Vähän kaikkeen landscapingistä viemäristöön. Syrjintää, sanon minä.

Asian pointti on kuitenkin se, että kun mistään ei muistuteta tavoilla, joihin itse olen tottunut (haa mikä mukautumistaso). Euroopassa ei mene tasan tarkkaan kuukautta enempää siihen, kun noottia ilmestyy postilaatikkoon. Samantien vielä kunnon korot päälle, kyllä siinä ihminen harjantuu hyvin nopeasti maksamaan laskunsa ajoissa.

Rahan käyttö (aka analyytinen taso) on myös mennyt aivan harakoille. Siinä, missä Hollannissa vielä voitelin eväsleipiä töihin, täällä ei moinen tulisi kuuloonkaan. Lounas on tavallaan sosialisointia eri työtovereiden kanssa ja se, että jäät mussuttamaan omia sämpylöitäsi työpöydän äärelle on almost not done. Samoin ravintoloissa ramppaaminen taikka ruuan kotiin tilaus on hyvin normaalia, ennemminkin sääntö kuin poikkeus. En edes uskalla ajatella taikka laskea kuinka paljon rahaa kategoriaan syöminen ja juominen olen viimeisen vuoden aikana polttanut. Vähintään paikkallinen Wagamama tekee konkurssin sinä surullisena päivänä, kun minä muutan kimpsuni ja kampsuni muualle. Viime kuukausina olen onneksi alkanut marttaistua ja lukea kaikenlaisia ruokablogeja, saadakseni edes jonkinlaisen inspiraation omaan tuotokseeni.

Toisaalta niin oudolta kuin se kuulostaakin tällaisessa muiden ihmisten määrittelemässä ostosparatiisissa, shoppailuun kuluu mielestäni vähemmän rahaa kuin Hollannissa. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että vihaan ostoskeskuksia ja muualla täällä ei oikein mitään ostettavaa ole. Yleensäkin vihaan ihmismassoja, ja erityisesti täällä tämä inho on kasvanut tuplasti. En valehtele jos sanon, että käyn kerran kuukaudessa ostarilla, senkin reissun tietenkin korvat luimussa kuten vain odottaa saattaa.

Olenkin päättänyt, että tämän kesän jälkeen (huoh) aloitan (taas kerran) kaiken uudelta pohjalta: laskut järjestykseen, säästösuunnitelma kehiin ja vähintään neljä kertaa viikossa kotiruokaa. Uuteen minään kuuluu myös sivutuotteina (näistä en ole oikein päässyt vielä varmuuteen) yksi uusi harrastus, jonkinasteinen liikuntamuoto ja lukko viinivaraston ovessa välillä sunnuntai - torstai. Eiköhän se näillä lähde.