V-power

Mitä tehdä, kun mikään urheilumuoto ei nappaa? Ei sitten pätkääkään, ihan kaikenlainen sanaan urheilu rinnastettava happening saa vain ahdistuksen aikaiseksi?

Olen pyhästi vakuuttunut siitä, että minulta puuttuu yksinkertaisesti sporting-geeni. Tähän asiaan ei kertakaikkisesti voi olla mitään muuta ymmärrettävää selitystä kuin se, että luomistyön ohessa joku on mennyt pahasti vinoon ja minuun on iskeytynyt totaalinen laiskuus ja anti-urheilullisuus. Näin on ollut aina ja näin tulee myös aina olemaan.

Kelaillessani viimeistä 33:a vuotta edestakaisin en ole löytänyt kuin kolme edes jotenkin liikkumiseen liittyvää asiaa, joista olen pitänyt: uinti, ratsastus ja laskettelu. Asiaa pidemmälle pohdittuani tulin tulokseen, että pidän erityisesti näistä "lajeista" koska ne ovat suurimmaksi osaksi ulkona taikka luonnossa tapahtuvia juttuja. Asiaa käännettäessä en tiedä mitään muuta masentavampaa ajatusta kuin se, että ahertaisin useita kertoja viikossa jossain punttisalissa. Tuollainen mekaaninen pumppaus taikka maton päällä juoksu on mielestäni kaikken syvimmältä. Entäpä jumppa? Sama vika, sitä samaa kehänjuoksua jonkun kamalan popin soidessa taustalla. Ei, ei, ei. Ja noissa saleissa haiseekin aina samalta, sellaiselta, noh, salihieltä. Brrrr.

Seuraava ajatus: lenkkeily. Ei mukava, sillä rinnat heiluu edestakaisin, henki salpautuu (hmm miksiköhän) ja reidet kutisee, unohtamatta tietenkään kenkien hiertämistä. Erityisesti Dubaissa ajatus on puoli vuotta vuodesta ilmaston takia mahdotonta, ja myös paikkoja, missä voisi hölkytellä, on hyvin vähän. Ja kyllä, minulla on urheilurintaliivit ja kunnon lenkkaritkin, itseasiassa minulla on hyvin paljon urheiluun liittyvää ammattilaismatskua mitä en kuitenkaan koskaan käytä. Aina, kun epätoivoissani aloitan taas kerran väenvängällä "urheilemisen", hankin kaikki siihen tarvittavat jutut ja vempaimet, aivan vain itseäni kompatekseni. Ja aina yhtä huonoin tuloksin.

Mitkään tiimipelit eivät myöskään saa minua lumoihinsa, sillä siinä, missä muut löytävät tällaisista urheilumuodoista juuri tsemppiä itselleen, minua ne risovat senkin edestä. Kaiken lisäksi näissä peleissä piilee sekin vaara, että muut huomaavat minun olevan kenties huono ja sepä vasta kamalaa olisikin. Jep.

Palataksemme niihin kolmeen joten-kuten-siedettävään aktiviteettiin, laskettelu on luonnollisesti pois suljettu täällä (tiedän, tiedän, onhan täällä oikein kuuluisa sisärinne, mutta minä en jaksa sahata mitään hissiruljanssia edestakaisin sen takia, että saan pyrähtää nyppylän päältä kahdessakymmenessä sekunnissa alas). Ratsastus taas sama, ulkona prkleen kuuma ja pölyä pukkaa joka reiästä sisälle, nou tänks. Jäljelle jääkin siis uiminen, mikä sinällänsä ei ole ollenkaan hullumpi ajatus ottaen huomioon, että talon alakerrasta löytyy oikein käypä uima-allas, jonne pääsee noin viidessätoista sekunnissa. Ei siis mahdollisuutta inistä kotoa lähtemisestä taikka liikenneruuhkista, tämän helpommaksi ei voi urheilu enää muuttua.

Mutta mutta. Tähänkin juttuun on kuulkaa susi haudattuna (vai mikä se nyt oli). Altaassa uiskentelee (believe it or not!) muitakin ihmisiä, ja yleensä juuri sillä akselilla, millä minä haluan vetää rintauintia kuin paraskin majava. Aina on joku hollilla taikka hyppäämässä pommia silloin kuin minä haluaisin urheilla. Aivan kuin tämä ei vielä olisi tarpeeksi, ilmeisesti taloyhtiömme on päättänyt säästää energiankulutuksessa ja veden viilentäminen on vähän niin ja näin. Välillä on viileätä, välillä taas sellaista +35 ammevettä. Yritä siinä sitten porskutella, ei veto kulje millään. Faktahan on, että kylmempi vesi on nopeampaa.

Vaan nyt olenkin löytänyt jotain aivan uutta auttamaan tätä vajaavaisuuttani: homman nimi on vitutus-uinti. Tätä samaa strategiaa voi helposti soveltaa ihan mihin lajiin vain, sillä jutun pointti on juuri se vitutus. Noin kymmenen minuuttia ennen toivottavaa suoritusta pitää hankkia päälle kunnon vitutus. Mitä suurempi, sen parempi. Ja palkkio on juuri vitutukseen suhteutettava: mitä ärsyyntyneempi, sen nopeammin liike kulkee ja sen kauemmin jaksat liikkua.

Omakohtaisesti olen huomannut, että tällaisen vitutuksen saa suhtkoht helposti aikaiseksi. Asiaa auttaa toki jos sinulla on ns. perusvitutus koko ajan päällä (kuten allekirjoittaneella). Lisää vitutusta saa aikaiseksi niin uskomattoman helposti, että se on jo melkein koomista. Avitteeksi voi vaikka alkuaikoina miettiä työtä, työkavereita, pomoa, ihmisiä, jotka tunkevat jonossa eteesi, liikenteessä kaahailevia idiootteja, entisiä tyttö/poikaystäviä, nykyistä tyttö/poikaystävää, niitä, joista ei koskaan tullutkaan tyttö/poikaystävääsi, perhettä, sukulaisia, sitä mopoa, mitä et koskaan lapsena saanut, omia mokailuja, muiden mokailuja ja niin edelleen. Mitä enemmän asiaan perehtyy, sen helpommin vitutuksen saa aikaiseksi. Ja parasta on se, että tämä seuraava phase kuluttaa taas vitutuksen pois - olet yksinkertaisesti niin väsynyt ahertamisesta, että et enää jaksa miettiä mitään jonninjoutavia asioita ja ryömit päivän päätteeksi tyytyväisenä sänkyyn kehräämään.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!